Suomessa pidetään 5. kesäkuuta klo 12-15 kansainvälinen degrowth-piknik. Edellinen piknik järjestettiin vuosi sitten, minkä jälkeen degrowth on noussut Suomessakin yleiseen keskusteluun – herättäen intohimoja puolesta ja vastaan.
Tänä vuonna piknikin teema on erityisesti energia. Energian käyttöä on vähennettävä! Käytettävä energia on tuotettava uusiutuvista lähteistä!
Degrowth-liike on monimuotoinen toimijoiden verkosto, jonka yhdistävä peruslähtökohta on yhteiskuntaan pesiytyneen kasvumanian kritiikki. Liike kyseenalaistaa ikuisen, jatkuvaan energian ja materian käytön lisäämiseen perustuvan talouskasvun mahdollisuuden hyvinvoinnin lähteenä. Kyse on ympäristön kantokyvyn rajoissa toimivan talouden, sosiaalisen hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen toiminnan edistämisestä.
Viimeisen vuoden aikana degrowth-liikkeen suurin voitto Suomessa on ollut se, että talouskasvua kritisoivat näkökulmat ovat nousseet yleiseen tietoisuuteen ja keskusteluun. Keskustelun valtavirtaistuminen on samalla ollut degrowth-liikkeen näkökulmasta ongelmallista. Erityisesti talouseliitti on tuominnut degrowthin epärealistiseksi ja nihilistiseksi kurjuuden tieksi – vaikka paradoksaalisesti nimenomaan jatkuva talouskasvu on suorin tie tulevaisuuden niukkuuteen ja kurjuuteen. ”Kestävä kasvu” on paradoksi itsessään – on epärealistista, että kasvu voisi jatkua ikuisesti ja samalla pysymme ekologisen kestävyyden rajoissa.
Degrowth-liike tavoittelee hyvinvointia ekologisissa rajoissa. Liike vaatii talouden palauttamista rengiksi samalla, kun politiikan keskiöön nostetaan ihmisten ja ympäristön hyvinvointi. Tulevaisuuden hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää kulutuksen ja tuotannon kasvupakkojen purkamista. Talouskasvun vaateet eivät saa määritellä nykyistä ja tulevaa hyvinvointiamme. Hyvinvoinnin lähteet on löydettävä muualta kuin pakotetusta talouskasvusta.
Eduskuntavaaleissa ja niitä edeltäneissä vaalikeskusteluissa ekologiset ja talouskasvuun kriittisesti suhtautuvat näkökulmat jäivät visusti marginaaliin. Ympäristö ei kuitenkaan ole lakannut olemasta, vaan sen tila heikkenee jatkuvasti, mikä ravistelee jo nyt hyvinvoinnin perusteita niin Suomessa kuin globaalisti. Hyvinvoinnin turvaaminen vaatii kasvupakon purkamista – tänään!
Kutsu degrowth-piknikille on kaikille avoin – tule mukaan keskustelemaan, kyseenalaistamaan ja luomaan uutta suomalaista ja kansainvälistä hyvinvointikulttuuria!
Piknikin järjestelyistä ja tarkemmista paikoista tullaan tiedottamaan tarkemmin osoitteessa www.picnic4degrowth.net
Jos haluat järjestää piknikin omalla paikkakunnallasi, tämä on paitsi sallittua myös varsin toivottavaa! Voit ilmoittaa omasta piknikistäsi luomalla tapahtuman osoitteessa www.picnic4degrowth.net sekä ilmoittamalla tilaisuudesta Facebookissa (http://www.facebook.com/event.php?eid=184622028256091).
Lisätietoja:
www.degrowthfinland.fi
Timo Järvensivu, timo.jarvensivu(a)aalto.fi, 050-3832483
Jaana Eskola, jaana.eskola(a)uta.fi
Jarna Pasanen, jarna.pasanen(a)kaapeli.fi
För information på svenska: Kristoffer Wilen, kristoffer.wilen(a)gmail.com
Suomen luonnonsuojeluliitto: Jouni Nissinen, jouni.nissinen(a)sll.fi
Luonto-Liitto: Leo Stranius, leo.stranius(a)luontoliitto.fi

