Kirjoittanut Paavo Järvensivu. Teksti on julkaistu aiemmin degrowth.fi -blogissa.

Eräs degrowth-liikkeen päätavoitteista on problematisoida kaikkialle levittäytynyttä talouskeskeistä ajattelua ja tuoda esiin vaihtoehtoja. Taannoisessa Suomen Attacin organisoimassa paneelikeskustelussa filosofi Thomas Wallgren esitti neljä erilaista tapaa suhtautua talouspuheeseen. Tämä jäsennys on varmasti hyödyllinen myös degrowth-liikkeelle:

1. Osallistuminen. Ensimmäinen vaihtoehto on mennä mukaan talouspuheeseen, mutta niin, että pidetään kiinni kestävistä arvoista. Tästä on kyse, kun pyritään kehittämään ekologista ja sosiaalista hyvinvointia ja tasa-arvoa painottavia talouslaskumalleja.

2. Immanentti kritiikki. Toisaalta talouspuhetta voidaan tarkastella sisältä käsin: minkälaisia logiikoita ja paradokseja talouspuhe sisältää? Minkälaisiin ratkaisuihin se pitkälle vietynä päätyy?

3. Rajaus. Kolmas vaihtoehto on määritellä talouspuheelle rajat, joiden puitteissa sen annetaan vaikuttaa. Tässä kohtaa on mielestäni syytä huomioida laajaa kiinnostusta herättänyt käsite onnellisuustalous. Liittyykö siihen sivuvaikutuksia, joiden myötä onnellisuudesta tehdään mitattava, hallinnoitava ja jopa myytävä kohde? Tulisiko jotain kuitenkin jättää talouden ulkopuolelle?

4. Marginalisointi. Taloutta voidaan myös paeta; se voidaan jättää omaan arvoonsa (ks. Fournier 2008). Tällöin yhteiskuntaan syntyy tilaa talouden ulkopuolisille olemisen ja tekemisen tavoille. Talouspuheen ja -ajattelun unohtaminen lienee useimmille näistä neljästä reagointitavasta haastavin. Kun talouden on oikein hyvin sisäistänyt, vaihtoehtojen etsiminen saattaa vaikuttaa mielettömältä.

Lähde: Fournier, V. (2008). Escaping from the Economy: The Politics of Degrowth, International Journal of Sociology and Social Policy, 28(11/12), 528-545.