Tervetuloa “Talouskasvu – vakaan yhteiskuntakehityksen edellytys?” -seminaariin

Aika: perjantai 11.3 klo 13.00–17.00

Paikka: Kirjan talo, Kirjatyöntekijänkatu 10 B

Julkisessa keskustelussa väitetään usein, että talouskriisin jälkeen hyvinvointivaltion rahoitus ja työllisyysasteen nosto yli 75 prosentin edellyttävät kokonaistuotannon nopeaa kasvua. Kasvukriittisen degrowth-liikkeen piiristä on kuitenkin kuulunut viime aikoina vastakkaisia puheenvuoroja, jotka suosittelevat Suomelle ja muille vauraille maille talouslaskua BKT:n kasvattamisen sijasta. Liike esimerkiksi suosittelee, että nyky-yhteiskunnissa olisi tärkeämpää lisätä yksilöiden vapaa-aikaa materiaalisen elintason kasvattamisen sijaan.

Monet kasvukriittisen liikehdinnän piiristä esitetyt puheenvuorot ovat oikeilla jäljillä, kun ne analysoivat menneiden vuosikymmenten kasvumallin ekologista kestämättömyyttä. Liikkeen tavoitteena on kuitenkin myös nykyistä oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta, joka on – vähintäänkin – haastava politiikkatavoite nollakasvun olosuhteissa. Kalevi Sorsa -säätiön seminaarissa kysytään, edellyttävätkö hyvinvointivaltion rahoitus ja työllisyys kokonaistuotannon arvon kasvua, vai voitaisiinko työn tuottavuuden kasvu tosiaan hyödyntää työntekijöiden lisääntyvän vapaa-ajan muodossa?

Toiseksi seminaarissa keskustellaan palveluteollisesta käänteestä, jonka suuntaan Suomen tuotantorakenteen on povattu muuttuvan. ETLA:n Missä arvo syntyy- teoksessa väitetään, että teollisiin tuotteisiin kytkeytyvän t&k:n, suunnittelun, valmistuspalveluiden, kaupan, huollon ja ylläpidon merkitys Suomen tuotantorakenteessa tulee entisestään vahvistumaan. Voisiko palveluteollisen tuotantomallin ajatella olevan ekologisesti kestävämpi kuin perinteinen teollisuustuotanto?

Seminaari on osa Palkansaajasäätiön rahoittamaa Kohti kestävää kasvua -projektia.

OHJELMA

13.00 Tervetuloa
Kalevi Sorsa -säätiö

13.15 Talouskasvu ja hyvinvointivaltion rahoitus
johtaja Seija Ilmakunnas, Palkansaajien tutkimuslaitos

Kommentti: puheenjohtaja Matti Niemi, Eurooppanuoret

14.15 Työajan lyhentäminen ja työn jakaminen – uudistus kohti kohtuutaloutta?
kansalaisaktivisti Jarna Pasanen

Kommentti: elinkeinopoliittinen asiantuntija Antti Aarnio, STTK

15.15 Palveluteollinen käänne ja ekologinen kestävyys
tutkimusjohtaja Pekka Ylä-Anttila, ETLA

Kommentti: pääsihteeri Leo Stranius, Luonto-Liitto

16.15 Yhteenveto ja loppukeskustelu

17.00 Seminaari päättyy

Seminaari on kaikille avoin ja maksuton. Ilmoittautumiset 7.3. mennessä osoitteeseen
info@sorsafoundation.fi

Lisätietoja: projektikoordinaattori Antti Alaja, antti.alaja@sorsafoundation.fi, 040 1952 041

Leave a Reply

(required)

(required)

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Suffusion WordPress theme by Sayontan Sinha