Mittaamisen haasteita  

Bruttokansantuotteen (BKT) käyttö kansantalouden mittarina on monella tapaa ongelmallista. BKT mittaa rahataloudellista aktiviteettia, yhteiskunnan tavara- ja palvelutuotannon määrää. Se ei mittaa ihmisten eikä ympäristön hyvinvointia.

Hyvinvointi on moniulotteinen ja ainakin osin subjektiivinen käsite. Pelkkä koetun onnellisuuden arviointi ei esimerkiksi kerro talouskasvusta ja ympäristöstä, eikä ympäristövaikutusten seuranta ihmisten hyvinvoinnista.

Useimmissa teollisuusmaissa korrelaatio lisääntyneiden tulojen ja onnellisuuden välillä on heikko. Korrelaatio katoaa lähes kokonaan maissa, joissa keskimääräinen bruttokansantulo henkeä kohti ylittää 15 000 dollaria (Maailman tila 2008, 76). Talouskasvu ei näytä myöskään lisänneen 1980-luvun lopun jälkeen GPI:llä mitattua hyvinvointia Suomessa (Tilastokeskus 2008).

Talouden kasvu ei takaa tulojen jakautumista kaikille. Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet 1990-luvun laman jälkeen, vaikka BKT kasvoi vuosien 1990 ja 2008 välillä henkeä kohden 43,1 prosenttia (Taimio 2009, 8).

Toisaalta BKT ei mittaa ympäristön kuormitusta tai luonnonvarojen ehtymistä. Esimerkiksi öljytuho saattaa merkitä bruttokansantuotteen kasvua, sillä tuhon korjaamiseen käytetyt varat näkyvät talouden kasvuna.

Tuotannon määrä lisääntyy sekä tuotantoon kuluvien panostusten määrää lisättäessä että tuottavuuden kasvaessa. Työn tuottavuutta, ja siten tuotannon määrää, voidaan kasvattaa myös ilman materiaalisia lisäpanostuksia. Esimerkiksi koneiden tai ihmisen työtehoa voidaan kasvattaa. Vaihtoehtoisesti voidaan kasvattaa immateriaalisia panostuksia kuten työaikaa. Ympäristön hyvinvointi edellyttää materiaalisten virtojen vähentämistä, mutta BKT ei erottele materiaalista ja immateriaalista tuotantoa toisistaan.

Mitä sitten tulisi mitata? Sosiaalisen kehityksen ja ympäristön tilan mittaamiseen on kehitetty useita malleja.

Esimerkiksi aidon kehityksen indikaattori (GPI) mittaa yksityistä kulutusta ja tulonjakoa sekä muita hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Muita mittareita ovat mm. kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi (ISEW), hiilijalanjälki tai onnellisen planeetan indeksi (HPI). GPI huomioi ympäristöhaittoja ISEW:ia kattavammin. (Hoffrén 2008.)

Yhdysvaltalaiset ISEW ja GPI lähtevät tarkastelussaan liikkeelle yksittäisestä ihmisestä. Euroopan unionin maat ovat aloittaneet Eurooppaan paremmin sopivien, hyvinvointivaltion keskeisiä päämääriä painottavien mittarien kehittämisen (ks. esim. Beyond GDP). OECD:lla on myös hyvinvoinnin mittaamisen kehittämishanke (OECD:n globaaliprojekti, Measuring the Progress of Societies). (Hoffrén 2008.)

Elina Turunen

Kirjoittaja on maailmanpolitiikan opiskelija.

Lähteet

Hoffrén, J. (2008) ”Hyvinvoinnin seuranta vaatii uusia mittareita”. http://www.stat.fi/artikkelit/2008/art_2008-11-12_002.html

Taimio, H. (toim.) (2009) Kurssin muutos: Kestävään kasvuun ja hyvinvointiin. TSL, Helsinki.

Tilastokeskus (2008) ”GPI laskettu ensimmäistä kertaa Suomelle. Aito kehitys kääntyi laskuun 20 vuotta sitten”.http://www.stat.fi/tup/tietotrendit/tt_07_08_gpi.html

Worldwatch-instituutti (2008) Maailman tila 2008. Gaudeamus, Helsinki.